Espoo Art – taideyhdistys

Espoo Art on aktiivinen ja elinvoimainen taideyhdistys, joka tuo yhteen kuvataiteen ammattilaiset ja aktiiviset harrastajat. Toimintamme keskus on Auroratalo, kauniin Träskändan kartanopuiston keskellä Espoossa – mutta näyttelyidemme ja tapahtumiemme kautta olemme näkyvästi esillä koko pääkaupunkiseudulla.

Vuonna 1976 perustettu Espoo Art ry on kasvanut noin 300 jäsenen yhteisöksi, johon kuuluu taidemaalareita, graafikoita, valokuvaajia, keraamikkoja, kuvanveistäjiä ja muita visuaalisen taiteen tekijöitä. Voit tutustua jäsenistömme taiteilijoihin täällä.

Espoo Art ry on Uudenmaan kuvataidejärjestöt ry:n ja Akvart galleriaosuuskunnan jäsen.

Espoo Artin toiminnan tavoitteena on tukea jäsentensä taiteellista työtä ja taiteilijana kehittymistä. Espoo Artilla on monipuolinen ja laadukas koulutustarjonta. Suuren vuosinäyttelyn lisäksi on pienempiä näyttelyitä. Jäsenistölle tarjotaan esim. retkiä, vierailuita ja vapaamuotoista yhdessä oloa. Espoo Art on aktiivisesti mukana Auroratalon yleisötapahtumissa. Yhdistyksen jäsenä saat etuja monesta taidealan liikkeestä.

Tervetuloa tutustumaan Espoo Artin toimintaan ja taiteilijoihin!

Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa, niin pysyt ajan tasalla näyttelyistä, kursseista ja tapahtumista.

Tietosuojaseloste: EspooArt_ tietosuoja_2025
Yhdistyksen säännöt: Espoo Artin säännöt