Tule mukaan toimimaan

Kaikki toimintamme Espoo Artissa perustuu vapaaehtoistyöhön ja yhdessä tekemiseen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimimaan!

Osallistuminen tuottaa sekä iloa että hyötyä. Tutustut taiteilijakollegoihin ja samalla luot myös verkostoja. Voit tarjota omaa osaamistasi yhteiseen käyttöön ja oppia itse muilta sekä kokea onnistumisen iloa yhdessä saman kiinnostuksen kohteen jakavien ihmisten kanssa.

Toimimme tiimeissä (näyttelyt, koulutukset, jäsentilaisuudet, yleisötilaisuudet, viestintä ja talous).Kullakin tiimillä on hallituksen jäsen vetäjänä ja vaihteleva määrä jäseniä. Tiimi suunnittelee ja toteuttaa käytännön toimintaa. Espoo Artin hallitus vastaa kokonaistoiminnasta ja sen organisoinnista.

Osallistuminen Espoo Artin toimintaan ei ole ”kokopäivätyötä” vaan jokainen voi valita itselleen sopivimman tavan olla mukana. Se voi olla yhden tapahtuman järjestelyihin osallistumista tai vaikkapa jonkin tiimin jäsenenä toimimista

Löytyykö alla olevista tehtävistä sinulle sopivaa?

Tule mukaan näyttelyiden ripustusporukkaan

Pysyykö vasara tai ruuvinväännin sinulla käsissä? Onko sinulla mahdollisuus käyttää päivä tai pari vuodessa näyttelyn pystytykseen esim. Kaapelitehtaalla, Auroratalossa tai muualla Espoossa? Ilmoittaudu näyttelyiden pystytysporukkaan!

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Taru Peräsalo, taru.perasalo@gmail.com

Tule mukaan järjestämään galleria- tai museovierailuja

Onko sinulla kontakteja gallerioihin, taidemuseoihin tai muihin taidetta esitteleviin kohteisiin? Entä taitelijoihin, jotka haluaisivat esitellä taidettaan esim. ateljeessaan? Oletko halukas luomaan näitä kontakteja?

Järjestäjä suunnittelee vierailun ja sopii käytännön asioista. Espoo Art hoitaa viestimisen jäsenistölle, ilmoittautumisten vastaanottamisen sekä mahdollisen osallistumismaksun keräämisen.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Päivi Hallamaa, paivi.a.hallamaa@gmail.com

Onko sinulla iloa tuova idea 50 v- juhlavuoden kunniaksi?

Onko sinulla idea, joka toteutuessaan ilahduttaisi Espoo Artin jäseniä? Ja jonka toteuttamisessa haluaisit itse olla aktiivisesti mukana. Tässä vaiheessa ei suuria hankkeita tai kustannuksia enää ole mahdollista ottaa mukaan juhlavuodelle. Haussa siis pienet, helposti toteutettavissa olevat, kustannuksiltaan edulliset tai ilmaiset ideat tervetulleita.

Kerro ideastasi mahdollisimman konkreettisesti ja lähetä se sähköpostilla: Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Päivi Hallamaa, paivi.a.hallamaa@gmail.com