Kurssikuvaus:
Tällä kurssilla tutkitaan kulttuurin eri osa-alueita maalaustaiteen keinoin akvarelli- ja/tai akryylivärejä käyttäen. Jokaisella kerralla keskitytään eri kulttuuriteemaan ja maalauksen teossa hyödynnetään monipuolisia menetelmiä.

- 20.1. Tanssi
Teema: liike, energia, rytmi. Tarkoituksena on tutkia värin voimaa ja pintojen luomaa dynamiikkaa. - 27.1. Taidehistoria/Kuvataide
Teema: eri aikakausien ja taidesuuntauksien yhdistäminen kollaasin ja maalauksen avulla. Ota mukaan liimaa. - 3.2. Tiede
Teema: äärettömyys ja ikuisuus Mandelbrotin joukkoa ajatellen. Kolmiosainen työ, vaatii kolme samanlaista maalauspohjaa/paperia. - 10.2. Kirjallisuus
Teema: tekstin ja ajan kulun yhdistäminen maalaukseen. Työn kolmas vaihe käsittelee patinaa ja ajan vaikutusta. - 24.2. Arkkitehtuuri
Teema: rakenteet, struktuurit ja abstrahointi, inspiroituen esim. Mondrianin geometrisista maalauksista.
Kohderyhmä:
Kurssi sopii sekä aloitteleville että jo kokeneemmille maalaajille. Yhteisten teemojen kautta kurssilaiset saavat yksilöllistä ohjausta ja palautetta.
Aikataulu: maanantaisin 20.1.–24.2.2025 klo10–15 (17.2. hiihtolomaviikko, ei opetusta)
Paikka: Espoo Art / Träskändan puiston Auroratalo, os. Kuninkaantie 43, 02940 Espoo
Vetäjänä: Taidemaalari Marja Mali, www.marjamali.fi FB: Marja Mali IG: malimarja
Hinta: Koko kurssi Espoo Artin jäsenille on 130 € ja ei jäsenille 145 €.
Maksu Espoo Artin tilille FI71 1426 3000 1237 27, viite 24578 viim. 4.1.2025.
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu Sirkka Mokko puh.040 523 1918 tai sposti sirkka.mokko@gmail.com viimeistää 4.1.2025.
Ilmoittautuminen on sitova. Kurssi toteutetaan, mikäli osallistujia on vähintään 8 hlöä ja otamme mukaan max 15 hlöä. Kurssi täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistujille lähetetään kurssivahvistus ennen kurssin alkua. Lisätietoja mm. oikean sisäänkäynnin löytämiseksi löytyy sivuiltamme www.espooart.fi/ajankohtaista.
Kurssin peruutusehdot: Maksa kurssi ilmoittautumisen yhteydessä tai viimeistään kurssivahvistuksen saatuasi. Jos peruutat osallistumisen viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, veloitamme peruutuskuluna 30 euroa.
Tervetuloa mukaan viiden kerran maanantaikurssille!
